Olipa kerran lierokomposti
Äidinperintönä minulla oli into aloittaa oma lierokomposti. Nimittäin kun olin nuori, äidilläni oli sellainen isossa saavissa rivitalokotimme suihkuhuoneessa.
Syksyllä 2020 Humuskampanjan organisoimassa ”Nuorten Humus -viikonlopussa” Keuruun Ekokylässä, perustimme sitten noin sadan litran saaviin lierokompostin. Asettelimme pohjalle olkea ja turvetta sekä vähän risuja. Olin käynyt edellisenä päivänä varmistamassa ekokylän hevosenlantakasoilla että lieroja löytyy sitten kun niiden uusi koti saavissa olisi valmis. Mutta kun aika tuli, ei mistään löytynyt lieroja vaikka kaivelimme lantakasoja lapiolla joka puolelta. Seuraavalla viikolla löytyi lopulta vaivoin 20 lieroa lantakasojen viimeisestä peränurkasta. Peltolieroja kyllä olisi löytynyt, mutta kompostilierot ovat eri lajia. Pellolta ei löydy lierokompostiin sopivia lieroja. Kompostilierot ovat lantakasoissa viihtyviä lieroja, nimeltään Eisenia Fetida. Ne ovat pienempiä, ohuempia ja tummempia kuin peltolierot ja lähempää tarkastellessa niissä voi havaita oransseja raitoja.
Nämä 20 lieroa saivat sitten uuden kodin saavissa joka sijoitettiin huoneen lämpöön ja laitettiin kanteen lappu: ”Saa kurkata, mutta jätä kansi raolleen”. Kannen on siis oltava raollaan, koska lierot tarvitsevat happea pysyäkseen elossa. Ne tarvitsevat itselleen sopivat olosuhteet myös ruuan, lämpötilan ja valon suhteen. Hoidin lieroja niin että toin niille biojätettä kerran viikossa tai harvemminkin. Laitoin ruuan kaivamaani kuoppaan jonka peittelin huolella kuopasta kaivamallani mullalla. Välillä ripottelin kompostin päällle vettä niin että multa pysyi sopivan kosteana. Lieroille sopiva mullan kosteus voidaan mitata niin että puristaa multaa nyrkissään ja siitä tippuu nestettä tippa tai pari. Lierot hengittävät ihonsa kautta ja siksi kosteuden on oltava sopiva. Kuivassa ne kuolevat ja liian kosteaan ne hukkuvat. Myös lämpötila on tärkeä, sillä liian kuumassa lierot kuolevat ja kylmässä ne hidastuvat ja lopulta alkavat voida huonosti. Ne eivät myöskään siedä valoa jonka vuoksi pinnalla on hyvä olla kannen lisäksi kerros lehtiä (jotka myös estävät kosteuden haihtumista). Kantena voi toimia myös kangas.
Ensimmäinen lierokompostin paikka oli melko viileä, sillä se oli erään rakennuksen pohjakerroksessa, jossa lämpötila oli välillä jopa vain 14 astetta. Olin huolestunut pärjäävätkö ne, sillä lieroille hyvä lämpötila on 18-25 astetta eli normaali huoneen lämpö. Myös ruokaa annoin melko harvoin eli 2-3 viikon välein. Eräässä vaiheessa olin myös peittänyt ruoat huonosti ja mullan päällä sekä saavin reunoilla ja kannessa oli valtavasti banaanikärpäsiä. Pesin kannen ja saavin reunat sekä hain pellolta ämpärillisen multaa jolla peitin kompostin kunnolla. Tämä auttoi ja kärpäsongelma loppui siihen. Koska olosuhteet lieroille olivat näinollen alkuaikoina melko karut ja komposti sijaitsi noin 50m kodistani, siirsin saavin oman keittiöni nurkkaan, jossa lieroja tulisi hoidettua paremmin. Totesin että ne olivat vielä hengissä, voivat hyvin ja olivat lisääntyneet huomattavasti.
Keittiön nurkassa lierokompostia oli helppo hoitaa eikä se haissut eikä siitä ollut mitään muutakaan haittaa. Hoidin niitä nyt säännöllisemmin. Laitoin niille ruokaa noin kerran viikossa: kompostiastiasta otettua kasvijätettä. Kypsennetty ja/tai vanhentunut ruoka maistuu lieroille parhaiten ja nopeimmin. Raa’at ruoka-aineet kuten kuoret saattavat olla mullassa useita viikkoja, sillä lierot jättävät ne pehmenemään ja tekeytymään ennen kuin syövät ne. Annoin ruokaa kiertävällä systeemillä niin että minulla oli pyykkipoika saavin reunassa merkkaamassa paikkaa johon viimeksi olin laittanut ruokaa. Näin kiersin saavia viikko viikolta ympäri ja edelliset ruuat olivat aina ehtineet hävitä kohdasta johon laitoin uutta ruokaa.
Noin vuoden kuluttua kompostin perustamisesta oli korkea aika tehdä sadonkorjuu eli kerätä talteen lierojen tuottama ravinteikas multa. Tuo arvokas aine on itseasiassa lierojen kakkaa. Teimme sadonkorjuun Humuskampanjan porukalla ja dokumentoimme sen videoklipein ja valokuvin. Kutsuimme paikalle myös ekokylän lapset.
Keuruun Ekokylän Väentuvassa tuvan puolella oli kirkas valaistus, joka on tässä hommassa tärkeä. Isolle pöydälle asetimme valtavan pahvin. Sitten kannoimme raskaan lierokompostisaavin paikalle! Olimme kaikki melkoisen innostuneita, erityisesti lapset. Meille kaikille tämä oli elämämme ensimmäinen lierokompostin sadonkorjuu. Nostimme saavin pöydälle ja sitten kippasimme koko valtavan mustan sisällön pahville, jonka reunat oli teipattu ylös niin että saavin sisältö pysyi pahvilla. Iso keko mustaa multaa muotoiltiin yhdessä kummuksi. Lapset huutelivat innostuneina löytäessään keosta ensimmäiset madot: kato mato, saanko ottaa sen syliin, saanko silittää sitä, kato se on mun kädellä, se kutittaa. Muotoiltuamme keon, jätimme sen rauhaan jotta lierot kaivautuisivat kirkasta valoa paetessaan syvemmälle keon uumeniin, jonka jälkeen voisimme kaapia päällimmäiset mullat talteen.
Odotellessamme lierojen kaivautuvan syvemmälle valmistelimme lasten kanssa lieroille kaksi uutta kotia. Tarvittavat materiaalit olimme hommanneet paikalle etukäteen. Noin 20 litran tummiin muovilaatikoihin lapset laittoivat noin 20 sentin kerroksen pikku risua, pilkottua olkea, talventörröttäjiä, heiniä, puun pilkkomispaikalta kerättyä mujua, sahanpurua, lastua sekä maatuneita puunlehtiä. Sekoitimme ainekset ja sitten lähdimme taas multakeon äärelle. Kaavimme varovasti käsin tai pienillä hiekkalapioilla multaa keon pinnalta ämpäreihin tarkastaen samalla ettei mukaan tule lieroja. Lierot olivat kaivautuneet niin syvälle, että saimme kaavittua pinnalta usean sentin kerroksen. Sen jälkeen jätimme uudelleen keon rauhaan ja lierot kaivautumaan kohti kasan pimeää ydintä.
Odotellessamme kokoonnuimme lasten kanssa piiriin marakassien ja muiden soittimien kanssa. Pidimme pienen hauskan musisointihetken, jossa lauloimme vanhoja tuttuja lauluja sekä hetkessä syntyneen rytmisoittimilla säestetyn reippaan matolaulun, jonka sanat syntyivät lasten mato-ajatuksista. Sitten taas kaapimaan multaa keon päältä. Lapset lähtivät tässä vaiheessa ja me jatkoimme prosessin loppuun.
Lopulta meillä oli neljä ämpärillistä ravinteikasta lieronkakkaa sekä kaksi uutta lierokompostoria. Toinen lierokompostoreista sijoittui minun keittiööni ja toinen naapuriin. Jatkoin lierojen hoitamista ja ruokkimista taas seuraavaan sadonkorjuuseen saakka jonka teimme jo puolen vuoden kuluttua. Noin puoli vuotta on hyvä väli tehdä sadonkorjuu ettei lieroja tule liikaa, eikä multa muutu liian ravinteikkaaksi, jolloin lierot alkaisivat voida huonosti. Hyvissä olosuhteissa lierot nimittäin lisääntyvät aikamoista vauhtia.
Tästä kompostoristani on lieroja lähtenyt eri puolille Suomea. Tampereelle lähti yksi porukka rei’itetyssä jäätelörasiassa keskellä talvea lämpimän talvitakin uumenissa lasten iloksi päiväkotiin. Espooseen lähti toinen joukkio erään ystävän keittiöön. Ihmisiä on ilmestynyt hakemaan lieroja aina välillä. Niistä kahdestakymmenestä alkulierosta on siis lähtenyt muotoutumaan monenmonta uutta lierokompostoria.
Syksyllä 2022 halusin pitää lomaa kahden vuoden lierokompostin hoidosta ja päätin sillä erää luopua lierokompostoristani. Eräänä kauniina syyspäivänä kannoin kompostorini navetan taakse. Kaivoin kuopan lantakasaan ja kippasin lierot takaisin sukulaistensa joukkoon. Peitin kuopan. Voikaa hyvin! Kiitos ja jatketaan taas joskus!